KIRKAS MIELI

Todellinen luonto on puhdas ja syvä
kuin kirkas ja tyyni vesi.
Vihan tai rakkauden hämmennys
nostattaa mielenkuohujen aaltoilua.
Lakkaamatta vellovaa,
syvimmän luonnon samentavaa.
Mielenkuohut ja tietämättömyys
kasvavat alati, tiedostamatta.

Toiseen tarrautuva itse
on kuin mudasta samentuva vesi.
Toisen liikuttama itse
on kuin heittäisi rasvaa tuleen.
Ulkomaailma on kaaosta, totta vain itse;
kun kaaosta pidetään todellisena, syntyy itse.
Jollai itseä synny laisinkaan,
intohimot, ikiaikoja roihunneet, muuttuvat jääksi.

Sentähden mestarit aina ensin
tyhjentyvät itsepetoksesta.
Kun itseyden harha on poissa,
miten ulkomaailma voisi olla este?
Joustavaa ja mukautuvaa
on unohdetun itsen toiminta.
Aina urautumien ilmaantuessa
tiedostat ne välittömästi.

Tiedostamisen hetki on valaistumista.
Ja kun ajatus palaa kirkkauteen,
kaikki jäljet pyyhkiytyvät pois.
Tuo hetki on virkistävä.
Virkistävä, levollinen,
verraton, riippumaton,
rauhaisa, sopusointuinen.
Ei ole mitään sen vertaista.

Han Shan Te Ch´ing (1546-1623)